5 myyttiä absintista

Absintti – runoilijoiden ja taiteilijoiden juoma, joka aikoinaan hallitsi Ranskan baareja – levitti siipensä vihreän keijukaisen tavoin ja nosti juojansa oivalluksen huumaan. Vielä melko hiljattain absintti oli monissa maissa kielletty vuosikymmeniä, mikä työnsi tämän pahamaineisen vihreän juoman varjoista takaisin päivänvaloon. Absintin historiaan ja itse juomaan liittyy lukuisia myyttejä. Nyt on aika kumota ne.

ABSINTTI ON HALLUSINOGEENINEN

Eksoottinen Vihreä keiju (La Fée Verte) – absinttia lipittävien silmien eteen mystisesti ilmestyvä ja mielen muka hulluudella sotkeva hahmo – on noussut salamyhkäiseksi legendaksi, joka vetoaa suuriin joukkoihin. Mutta onko absintilla oikeasti hallusinogeenisia ominaisuuksia? Ei ole. Kyse on pitkälti ollut markkinointihypestä, jolla on saatu pulloja liikkeelle. Yhtä “todennäköistä” on nähdä omiaan myös muiden väkevien, kuten viskin tai vodkan, vaikutuksen alaisena. Absintin valmistuksessa käytetyt yrtit voivat kyllä tuoda juojalle tunteen, että “ilma on jotenkin kirkkaampaa”. Juoman runollinen ja mystinen tarina onkin todennäköisesti ruokkinut koko hallusinaatiomyyttiä.

Huhut pyörivät erityisesti koiruohon ainesosien ympärillä, joiden uskotaan synnyttävän hallusinogeenisen nousun. Koiruoho (Artemisia absinthium) on yksi keskeisistä raaka-aineista, joka tekee absintista absinttia. 

Tämä kasvi on erittäin kitkerä, ja sitä on käytetty eri kulttuureissa ympäri maailmaa niin lääkinnällisiin kuin rituaalisiinkin tarkoituksiin. Koiruoho sisältää tujoniksi kutsuttua ainetta. Asiantuntijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tujoni aiheuttaisi juojien tavoittelemaa hallusinogeenista vaikutusta. Suurina annoksina tujoni voi sen sijaan aiheuttaa yliaktiivisuutta, kiihtyneisyyttä, sekavuutta, kohtauksia ja kouristuksia. EMA (Euroopan lääkevirasto) toteaa tujonia koskevassa julkisessa lausunnossaan, että suurina määrinä se käyttäytyy myrkyn tavoin: “Ihmisillä on raportoitu vakavia myrkytystapauksia tujonipitoisen eteerisen öljyn nauttimisen jälkeen ... Eristetyn tujonin nauttimisen jälkeen on raportoitu epilepsiaa muistuttavia kouristuksia ... Alkoholipohjaisten Absinthii herba -valmisteiden yliannostus tai eteerisen öljyn käyttö voi aiheuttaa keskushermoston häiriöitä, jotka voivat johtaa kouristuksiin ja lopulta tajuttomuuteen ja kuolemaan ...“ Euroopan unionin virallisen lehden mukaan absintin ja muiden alkoholijuomien suurin sallittu tujonipitoisuus Euroopassa on 35 mg/kg, kun tujoni on peräisin Artemisia-suvun kasveista. Kaupallisesti myytävä absintti sisältää tiukkojen rajoitusten vuoksi vain hyvin pieniä määriä tujonia, joten markkinoilla olevat tuotteet ovat turvallisia nauttia. Toisin sanoen: tämän aineen “korkeita annoksia” ei kannata lähteä metsästämään.

ABSINTTI KIELLETTIIN, KOSKA SE ON HALLUSINOGEENISTA

Aloitetaan tarinalla. Vuosi on 1905, Vaud’n kantoni Sveitsissä. 31-vuotias maanviljelijä Jean Lanfray lähti ryyppyputkelle ja joi suuria määriä viiniä, konjakkia, brandya, crème de mentheä sekä kaksi lasillista absinttia – ja söi siinä sivussa myös voileivän. Kotiin palattuaan hän riitaantui vaimonsa kanssa ja ampui tämän. Tämän jälkeen hän surmasi myös lapsensa. Tuohon aikaan absinttia vastaan oli käynnissä vahva raittius- ja kieltoliike, ja järkyttävä tapaus käänsi yleisen mielipiteen entistä jyrkemmin absinttia vastaan. Noin 82 000 allekirjoitusta kerättiin, ja juoma kiellettiin vuonna 1915. Ranskassa kielto tuli ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä, koska viranomaiset julistivat absintin rappeuttavan kansaa – eikä sellaista pidetty sodan aikana hyväksyttävänä.

Ranskan kansalliskokouksen edustaja Henri Schmidt totesi: "Nous attaquons l'érosion de la défense nationale. L'abolition de l'absinthe et la défense nationale, c'est la mme chose" ("Me taistelemme kansallisen puolustuskyvyn rapautumista vastaan. Absintin lakkauttaminen ja kansallinen puolustus ovat sama asia."). Tietysti myös viinilobbareilla oli omat intressinsä. Viinimyönteiset lobbarit väittivät, että viini on ranskalainen juoma ja absintin juominen epäisänmaallinen teko, joka sai ihmiset sekoamaan. Absintti kiellettiin Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan maissa, kuten Ranskassa, Alankomaissa, Belgiassa, Sveitsissä sekä Itävalta-Unkarissa.

On silti tärkeää muistaa, että tuohon aikaan ruoka- ja terveysturvallisuuden valvonta oli nykyiseen verrattuna olematonta. Vaikka kieltämistä edeltäneet näytteet eivät osoittaneet tujonin (thujone) myrkyllisiä pitoisuuksia, eri näytteiden tujonitasot vaihtelivat suuresti. Siksi on mahdollista, että jotkin absintit todella saivat ihmiset käyttäytymään oudosti – vaikka tämä onkin vain spekulaatiota.

ABSINTTI ON TŠEKEISTÄ

Tšekkiläisiin juuriin uskotaan pitkälti tšekkiläisten maahantuojien markkinointikampanjoiden ja muutamien historiallisten käänteiden vuoksi. Palataan ajassa taaksepäin Ranskan vallankumouksen aikoihin. Absintin väitetään syntyneen ensimmäisen kerran Sveitsissä vuonna 1792 tohtori Pierre Ordinairen käsissä (vaikka resepti saattoi olla lähtöisin samasta maasta, Henriod’n sisaruksilta).

 Tohtori Ordinaire nimesi juoman ”La Fée Verteksi” ja määräsi sitä kaiken parantavana rohtona vaivoihin, kuten kihtiin, epilepsiaan, munuaiskiviin, koliikkiin ja moniin muihin terveysongelmiin. Aluksi kyse oli viattomasta lääkkeestä, mutta yhdessä koiruohon myyttisten mielleyhtymien ja viettelevän vihreän keijun tarinoiden kanssa juomasta tuli valtavan suosittu vuosina 1880–1914 erityisesti taiteilijoiden ja runoilijoiden keskuudessa. Pelkästään vuonna 1874 absinttia kului 700 000 litraa, mutta vuoteen 1910 mennessä määrä oli räjähtänyt 36 000 000 litraan vuodessa. Pariisissa se oli se juoma, jota kuului juoda – juuri se inspiraation kipinä, jota taiteilijat ja runoilijat etsivät.

Siirrytään seuraavaksi Itä-Eurooppaan. Jo 1860-luvulla absintti oli suosittua Tšekin tasavallassa, eikä vuoden 1915 absinttikielto koskaan ulottunut sinne täysin. Tšekin tasavalta jatkoi absintin tuotantoa aina toisen maailmansodan loppuun saakka, jolloin kommunistihallinto kielsi sen käytön. Absintin uusi nousu sai merkittävän sysäyksen kommunistihallinnon kaaduttua vuonna 1990. Tšekin tasavalta halusi herättää absinttikulttuurinsa henkiin, ja samalla absintin ”tšekkiläinen” maine levisi maailmalle – mikä osaltaan ruokki myyttiä juoman alkuperästä.

LIEKEHTIVÄN SOKERIPALAN MYYTTI

Absintti + sokeri + tuli = markkinointikikka, joka pilaa hyvän absintin. Perinteisessä tarjoilussa sokeripala asetetaan absinttilusikalle, ja sen päälle valutetaan hitaasti kylmää vettä lasiin. Näin juomaan muodostuu maitomaisen samea ”louche”. Absintin tuntijat sanovat, että sokeria käytettiin ennen peittämään huonolaatuisen absintin karvautta. Kun sokeripala vielä karamellisoidaan liekissä, maku vääristyy entisestään. Baarissa on toki hauskaa leikkiä tulella, mutta faktat on hyvä tietää. Ja varo myös, ettet sytytä itseäsi vahingossa ja päädy otsikoihin: ”Ihminen vai pihvi? Absintin vaarat!”

Absintin väri

Absinttia on monenväristä: kirkasta, punaista ja vihreää. Ensimmäisen tislausajon absintti on kirkasta; se voidaan pullottaa sellaisenaan ja myydä nimillä ”Absinthe Blanche” eli ”valkoinen absintti”. Toisen tislausvaiheen aikana mukaan lisätään kaikki tarvittavat yrtit, jotka antavat juomalle smaragdinvihreän sävyn. Pullotuksen jälkeen väri kuitenkin usein muuttuu smaragdinvihreästä niin sanotuksi ”kuolleen lehden” vihreäksi – se on ammattimaisesti valmistettujen absinttien luonnollinen väri. Moni valmistaja säästää kustannuksissa käyttämällä ensimmäisen tislausajon Absinthe Blanchea ja lisäämällä siihen keinotekoisia väriaineita, kuten sinistä E133:a ja keltaista E102:ta, jotta saadaan aikaan kirkkaan smaragdinvihreä absintti. Laadukkaimmat absintit tunnistaa yleensä joko ”kuolleen lehden” vihreästä sävystä tai täysin kirkkaasta ”valkoisesta absintista”. Saatavilla on myös punaisia absintteja, jotka on maustettu luonnollisilla raaka-aineilla, kuten hibiskuksen kukilla. Muitakin värejä löytyy – jopa mustaa – mutta silloin kannattaa olla tarkkana, sillä väri voi olla peräisin keinotekoisista väriaineista.

Johtopäätös

Absintin historia on kiehtova, ja sen olemus on saanut taiteilijat Degas’sta Verlaineen, Hemingwayhin ja Van Goghiin sukeltamaan vihreän keijun mystiikkaan. Nykyään monet valmistajat ja harrastajat tuovat taas pehmeän, laadukkaan absintin ihmisten kotibaareihin. Haluaisitko tehdä absinttia itse? Se onnistuu! Tutustu artikkeliimme absintin valmistamisesta kotona – löydät sieltä selkeän, vaihe vaiheelta etenevän ohjeen.

Steven Voser

Steven Voser on itsenäinen kannabisjournalisti, jolla on yli kuuden vuoden kokemus kirjoittamisesta kaikesta kannabikseen liittyvästä: miten sitä kasvatetaan, miten siitä saa parhaan irti sekä millainen on alan nopeasti kasvava liiketoiminta ja sitä ympäröivä hämärä oikeudellinen kenttä.

Lue koko esittely