Soma: Muinainen enteogeeni

Yksi vuosisatoja tutkijoita askarruttaneista suurista arvoituksista on Soma-nimisen aineen todellinen luonne. Varhaisten indoarjalaisten uskonnollisissa rituaaleissa sitä uhrattiin jumalille ja sitä joivat vedalaiset papit. Ainoat säilyneet kuvaukset – yli 3000 vuoden takaa – kertovat sen olleen kasvin mehua, joka päihdytti voimakkaasti ja synnytti lähes jumalallisen tietoisuuden tiloja. Mikä Soma siis oli? Vaikka kysymys on yhä avoin, päätimme pureutua aiheeseen kunnolla itsekin!

Alkuperä

Soma saapui Intiaan muuttoliikkeiden myötä vuosina 2000–1500 eaa., samaan aikaan kun alueelle levisi indoeurooppalainen kieliperhe ja sen haara, sanskrit. He kuvasivat itseään kovaa juovina ja kovaa taistelevina, lihaa syövinä, karjaa kasvattavina ja hevosia jalostavina ihmisinä, jotka alistivat tieltään kaikki. Arkeologien hiiliajoituksiin nojaavien tuoreiden arvioiden mukaan he todennäköisesti myös tuhosivat Indusjoen kulttuurin suuren kaupungin Mohenjo-Daron noin vuonna 1500 eaa.

Kuten monille valloittajille käy, heidät sulautti lopulta itseensä valloitettu väestö, joka oli heitä sivistyneempi. Silti heidän kielensä säilyi hallitsevana ja levisi laajalle — samoin heidän uskontonsa, johon he suhtautuivat kiihkeän omistautuneesti. Uskonnon keskiössä oli joukko luonnonjumalia: Indra, ylijumala ja salaman sinkoaja; Agni, tulen jumala; Varuna, maailmanjärjestyksen ylläpitäjä; auringonjumala; sekä lukuisat pienemmät jumaluudet — panteoni, antiikin kreikkalaisten tapaan. Näille jumalille omistetut hymnit muodostuivat tärkeäksi osaksi muinaista kirjallisuutta, jota kutsutaan Vedoiksi. Vanhimmassa Vedoista, Rigvedassa, on lisäksi laaja hymnijoukko Somalle, joka näyttää kohonneen jumalan asemaan.

Itse asiassa kokonainen Rigvedan kirja — 114 hymniä — on omistettu Somalle. Vedalähteiden mukaan soma oli kasvi, jolla oli varsi (lehdistä ei mainita mitään), joka kasvoi vain vuoristossa, saattoi olla väriltään punertava ja liitettiin sekä aurinkoon että kuuhun. Vedalaisissa uhritoimituksissa sen varsia murskattiin kivillä, jotta niistä saatiin mehu irti; mehu siivilöitiin suodattimien läpi ja sekoitettiin juoksettuneeseen maitoon, maitoon ja ohraveteen tai hunajaan. Osa juomasta kaadettiin uhrinuotioihin ja osa juotiin pappien toimesta. Sen vaikutuksen alaisina vedarunoilijat kuvailivat kokemuksiaan ylevin, laajoin sanoin, ja Rigvedassa somaan viitataan kerta toisensa jälkeen — paikoin niin hehkuvalla intensiteetillä, että sitä voisi pitää lähes hallusinatorisena. Ks. esimerkiksi hymni 48 Rigvedan VIII kirjasta:

Olemme juoneet somaa, olemme tulleet kuolemattomiksi, olemme saavuttaneet valon, olemme löytäneet jumalat.
Mitä vihollinen nyt voi tehdä vahingoittaakseen meitä, ja mitä pahansuopuutta kuolevaiset voivat keksiä, oi Soma
Tule sydämeemme. Juotuna, oi Pisara, ole lempeä kuin hyvä isä pojalleen, oi Soma.
Kuten viisas ystävä ystävälle, oi Laajentuva. Pidennä, oi Soma, elämäämme, jotta voisimme elää.
Mehuusi elävöityneen hengen voimalla saakoon osaksemme kuin esi-isien perintö.
Oi Soma, pidennä elinaikaamme, niin kuin aurinko pidentää kevään päiviä.

KATOAMINEN

Jo siinä vaiheessa, kun Rigvedan viimeisiä osia vielä koottiin, soma-kasvi alkoi kadota teksteistä – eikä se palannut enää vedalaisten selitysteosten eli brahmanojen kaudella (noin 800 eaa.). Sitä kunnioitettiin edelleen, mutta tilalle alettiin ottaa korvaajia, joista on myös merkintöjä. Yleisimpiä näyttävät olleen eri Periploca-lajit, Ephedra sekä Sarcostemma (jälkimmäinen on sukua silkkiyrteille) – kasvit, jotka vastaavat soman kuvailua ainakin suurpiirteisesti: ne ovat lähes lehdettömiä ja niissä on mehua sekä “solmukohtia”. (Vedojen jälkeisissä teksteissä somaa kuvailtiin usein sanalla vallī eli köynnös.)

Muita korvikkeita olivat muun muassa heinät, kukat, puiden mahla, pyhän banyanpuun hedelmä ja viljelty hirssi. Mikään näistä ei ole päihdyttävä, joten käyttö lienee ollut enimmäkseen seremoniallista. Pian 1000 eaa. jälkeen somaa ei enää käytetty rituaaleissa, mutta sitä ei myöskään unohdettu. Nyky-Intiassa tavallisimpia korvaajia ovat edelleen silkkiyrttimäiset kasvit sekä tuoksuva heinä, joka on lukijoillemme epäilemättä tuttu Hindu Kush -nimen kautta.

ARVOITUS

Kun eurooppalaiset tutkijat löysivät vedat 1800-luvulla, Soma-kasvi herätti paljon hämmennystä. Osa piti sitä vain mausteena, vähän kuin humalaa, jota lisättiin käyneeseen juomaan oluen tapaan. Toiset arvelivat sen olleen simaa — käynyttä hunajaa. Ehdokkaina mainittiin myös villi afgaanirypäle ja harmala (vuoriruutana tunnettu kasvi). Tunnettu brittiläinen arkeologi Sir Aurel Stein esitti teorian, jonka mukaan Soma olisi voinut olla villiä raparperia: kuvausten mukaan sillä oli mehevät, punertavat varret ja se kasvoi vain vuoristossa. Raparperimehu ei kuitenkaan päihdytä, eikä sillä ole sellaisia ominaisuuksia, jotka olisivat saaneet vedarunoilijat ylistämään sitä hurmoksellisesti ja ekstaattisesti. Suosiota sai myös toinen selitys: että kyse oli nykyisen intialaisen bhang-juoman kaltaisesta sekoituksesta — marihuanasta valmistetusta juomasta, jota käytetään yhä uhritoimituksissa jumalatar Durgan kunniaksi.

HYPOTEESI

Arvoitus jäi yhä ratkaisematta. Mutta 1950-luvun puolivälissä asia kiinnitti R. Gordon Wassonin huomion. Hän oli harrastelijamykologi — ja sitkeä sellainen — ja ollut pitkään kiinnostunut hallusinogeenisista sienistä. Wasson oli työskennellyt toimittajana ja myöhemmin J.P. Morganin varatoimitusjohtajana. Koko pankkiuransa ajan hän perehtyi sieniin; aiheen hänelle esitteli hänen venäläinen vaimonsa Valentina, joka tunsi syötävät lajit ja suhtautui niihin innostuneesti.

Wasson tarttui harrastukseensa — tai toiseen uraansa — tosissaan. Hän matkusti Meksikoon sadekaudella kymmenenä peräkkäisenä vuotena tutkimaan sienien käyttöä sisämaan syrjäisillä vuoristoalueilla. Siellä hän löysi ja myös kokeili seudun pyhää sientä. Ja kyllä — se oli hallusinogeeninen. Se synnytti valveilla koetun raukean rauhan, jossa näkyjä ilmestyi, ja sitä seurasi syvä uni. Wasson oli lukenut antropologisia kuvauksia Pohjois-Siperiasta, missä alkuperäiskansojen shamaanit joivat lähes poikkeuksetta Amanita muscarian mehua vaipuakseen transsiin. Meksikolainen sieni ei kuitenkaan kuulunut Amanita muscariaan eli kärpässienten sukuun. Wasson tutustui Aldous Huxleyyn, joka oli kokeillut meksikolaisia sieniä, ja he keskustelivat niistä usein. Huxley näytti ajattelevan, että Soma saattoi olla hallusinogeeninen sieni.

Romaanissaan ”Saari”, jonka hän kirjoitti juuri ennen kuolemaansa, Huxley kuvasi maanpäällisen paratiisin, Intiaa muistuttavan yhteiskunnan, jossa kaikki olivat onnellisia ja joivat keltaisen sienen mehua. Ajatus siitä, että Soma voisi olla sieni, ei kuitenkaan ollut vielä käynyt Wassonin mielessä. Kun se muutamaa vuotta myöhemmin kävi, moni aiemmin opittu asia loksahti paikoilleen. Sanskritia osaavien ystävien — joiden joukossa oli vedalaisen perinteen asiantuntijoita — avulla hän ryhtyi perusteelliseen Veda-tutkimukseen, erityisesti Rigvedaan, jossa Soman mainintoja on runsaasti. Hän palkkasi tohtori Wendy Doniger O’Flahertyn (tuolloin Lontoon yliopistosta) kokoamaan tiivistelmän vedalaisista Soma-viittauksista ja konsultoi edesmenneen Louis Renoun, ranskalaisen vedatutkimuksen suurauktoriteetin. Kun Wasson sai työnsä valmiiksi, hänellä oli mittava aineisto, joka viittasi siihen, että Soma ei ollut vain sieni, vaan nimenomaan se Amanita muscaria, jota Pohjois-Siperiassa nautitaan yhä tänäkin päivänä.

Todisteet

Hypoteesin tueksi esitetty näyttö — todisteet — oli monisyistä ja vei Wassonin monille tieteenaloille, muun muassa kielitieteeseen. Aineisto koostui seuraavista havainnoista: Veda-teksteissä Soman kuvaukset ovat niukkoja, vaikka sitä ympäröivä runollinen ajattelu on häkellyttävän laajaa. Silti niissä ei mainita lehtiä, siemeniä, hedelmiä, kukkia eikä juuria, joita kuuluisi odottaa miltään klorofylliä sisältävältä kasvilta. Myöskään mitään viherkasvien tyypillisiä värejä ei liitetä siihen: ei vihreää, mustaa, harmaata, tummaa tai sinistä.

Veda-kirjallisuudessa yleisin Soman väriä kuvaava epiteetti on hari. Se on samaa sanueetta kuin hiranya (”kultainen”) ja liittyy myös punaisen sävyihin; samaan yhteyteen Wasson liittää esimerkiksi saksan gelb sekä englannin sanat “gall” ja “yellow”. Sanskritin kirjallisuudessa hari on kuvannut punaista tai vaaleankeltaista — ja ennen kaikkea sen häikäisevää, loistavaa laatua. Kun Vedoissa Soma rinnastetaan härkään, kyseessä on toisinaan punainen härkä. (Sanskritissa ”härkä” toimii vastineena mille tahansa ylevälle sekä sille, joka asettuu johtavaan asemaan.)

Muissa kohdissa Soman sanotaan olevan aruna (kirkkaan ruskeasta aamunkoiton punaiseen), arusa (auringon värinen) tai babhru (punaruskea, kellanruskea). Amanita muscaria -sienen neste on sattumalta punaruskeaa, ja itse sieni on kirkkaanpunainen, kun se on karistanut alkionsa suojaavan ”kuoren”. Eräs kohta Vedoissa (Rigveda IX, 71) näyttää kuvaavan osan Amanita muscaria -sienen elämänkulusta: “Aggressive as a killer of peoples he advances, bellowing with power.

He sloughs off the colour that is his. He abandons his envelope, goes to the rendezvous with the father. With what floats makes continually his vesture of grand occasion.” Wassonin mukaan viittaus koskee poikkeuksellista voimaa, jolla sieni puskee itsensä maan pinnalle ja sitten luopuu nuorelle Amanita muscarialle ominaisesta vaaleasta vaipasta. ”Juhlava vaatetus” puolestaan viittaisi hänen mielestään valkoisiin suomuihin, jotka jäävät kiinni täysikasvuiseen sieneen. Kuoriutumiseen viitataan muuallakin: ”Kuin käärme hän luikertelee ulos vanhasta nahastaan.”

Soma-kasvista puhutaan toisinaan myös ikään kuin sillä olisi silmä: “The sun [Soma] looks with the eye toward the dear places and the highest place of Heaven”, “The Soma who has for eye the sun … has spilled forth … he flows throughout the world.” Wasson huomauttaa, ettei ole todennäköistä, että mitään köynnöstä, liaania tai silkkiyrttikasvien sukuista kasvia kuvattaisiin näin. Mutta Amanita muscarialla on paksu, lihaisa jalka ja, kuten sanottu, kirkkaanpunainen väri. Nuori Amanita muscaria näyttääkin silmältä — varsinkin yöllä, jolloin se hohtaa jonkin oudon säteilyominaisuutensa vuoksi. Rigvedassa palataan toistuvasti Soman varren lihakkuuteen. Useimmilla Amanita muscarian korvikkeiksi ehdotetuilla kasveilla ei ole vastaavaa vartta; köynnösten varret ovat yleensä puumaisia, kuten marihuanan varret. Wassonille Amanita muscaria -teoria vaikutti varsin uskottavalta.

VILJELY

Amanita muscariaa ei ole koskaan onnistuttu viljelemään luotettavasti – ei edes laboratorio-olosuhteissa. Se kasvaa vain männyn, kuusen ja etenkin koivun juurella.

Useimpien tutkijoiden mukaan arjalaiset lähtivät Koillis-Euroopasta, asettuivat pitkäksi aikaa Kaspianmeren lähistöllä sijaitsevalle ylätasangolle ja siirtyivät sieltä Indus-laaksoon ja Intiaan. Kielellinen aineisto viittaa siihen, että he elivät jonkin aikaa tiiviissä kosketuksessa suomalais-ugrilaista kieltä puhuneen väestön kanssa, joka omaksui heiltä tiettyjä sanoja. Suomalais-ugrilaisten kielten alkukoti on Pohjois-Siperia, mutta historialliset lähteet kertovat, että suomalais-ugrilaisten kielten puhujat kohtasivat indoeurooppalaisia Kaspianmeren seudulla noin vuonna 2500 eaa. Amanita muscariaa tavataan merenpinnan tasolta aina Kamtšatkalta Norjaan asti. Intiassa se sen sijaan kasvaa vain kaikkein korkeimmilla vuorilla, noin 2400 metrin korkeudesta ylöspäin. Sitä löytyy yhä Hindu Kushin huipuilta, ja se kasvaa myös Himalajalla. Kaikilla näillä alueilla koivuja, mäntyjä ja kuusia on runsaasti. Sen sijaan niitä ei esiinny Oxuksen eteläpuolisissa laaksoissa eikä Gangesin tasangolla – eikä siellä esiinny myöskään Amanita muscariaa.

Wassonin teorian mukaan arjalaisilta loppuivat Amanita muscaria -varastot, kun he tunkeutuivat Luoteis-Intiaan. Tämä selittäisi Soman katoamisen sekä sen, että myöhäisissä veda-hymneissä ja brahmanoissa kerrotaan käytetyn korvikkeita. Soman ympärille rakentunut mystiikka eli silti pitkään. Vedoissa ei mainita valli-köynnöstä lainkaan; tuo termi ilmestyy vasta myöhempään kirjallisuuteen – ja Wassonin mukaan tekstit kirjoitettiin vasta sen jälkeen, kun Amanita muscariaa ei enää käytetty.

Valmistus

Jos Somaa käytettiin rituaaleissa, sitä piti säilyttää jonkin aikaa. Sadonkorjuun jälkeen se kuivattiin; myöhemmin kuivatut varret liotettiin vedessä ja puristettiin sitten kivien välissä – tai kiven ja laudan välissä. Vedoissa kerrotaan kolmesta suodattimesta, joiden läpi mehu valutettiin ennen juomista. Yksi niistä tehtiin karitsanvillasta. Ensimmäisen suodattimen ajateltiin olevan itse aurinko, ja Wasson siteeraa Rig Vedasta useita kohtia, muun muassa tätä: “Auringon kirkkaat säteet levittäytyvät Taivaan, suodattimen, selälle, oi Soma ... Kaiken sen valtias, mikä näkee päivänvalon, Soma puhdistaa itsensä. Profeetat voittaen hän sai tien sanan kaikumaan – hän, jonka auringonsäde puhdistaa, runojen isä, runouden mestari, vailla vertaa.” Kolmas suodatin oli pappi. Kyllä: tämän sienen ”käsittely” elimistön kautta ja sitten syntyneen virtsan nauttiminen oli nopea ja vähemmän kuvottava tapa tavoittaa psykedeelinen kokemus. Vastemielistä? Ehkä. Oikeastaan kyllä. Mutta arjalaisille se oli tehokkain ja nopein tapa nauttia ainetta, sillä ruoansulatuksen aikainen happamuusmuutos tuotti aktiivisempia yhdisteitä, jotka voitiin ottaa uudelleen käyttöön.

Kristillinen yhteys

Myös mytologia tuntee punakärpässienen (Amanita muscaria) ja liittää siihen monenlaisia tulkintoja. Wasson esittelee jäljennöksen Ranskassa sijaitsevan Abbaye de Plaincourault’n kappelin freskosta (vuodelta 1291), jossa punakärpässieni on kuvattu puuksi, josta käärme tarjosi Eevalle hedelmän. Vuonna 1924 venäläiset löysivät vanhan mongolialaisen seinätekstiilin (jonka kuvankin Wasson julkaisee), jossa linnut tähyilevät jyrkänteiden huipuilta sieniä. Myös Intian Ajanta-luolien freskoissa on kuvio, joka muistuttaa punakärpässientä. Paholaista, Beelsebubia, on kutsuttu Kärpästen herraksi, ja tosiasia on, että punakärpässieni houkuttelee kärpäsiä: ennen ajateltiin sen tappavan ne, vaikka se todellisuudessa vain tainnuttaa ne hetkeksi. Eurooppalaisissa kodeissa sitä käytettiin kärpäsloukkuna vielä verrattain myöhään. Aihe jättää tilaa sekä perusteelliselle jatkotutkimukselle että spekulaatiolle. Silti tämä on toistaiseksi ainoa todella vakuuttava hypoteesi arvoituksellisesta Somasta.

Miguel Antonio Ordoñez

Miguel Ordoñez on median ja viestinnän kandidaatti (AB), ja hänellä on takanaan jo 13 vuoden kirjoittajakokemus – eikä vauhti ole hidastumassa. Kannabikseen liittyviä aiheita hän on käsitellyt vuodesta 2017 lähtien. Jatkuva, huolellinen taustatyö sekä oma kokemus ovat kartuttaneet hänelle vahvan ja laaja-alaisen asiantuntemuksen aiheesta.

Lue koko esittely