Faktaa vai fiktiota: käyttikö Walt Disney meskaliinia?

Kun ajattelet Walt Disneytä, mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Lapsuuden lämpimät muistot koskettavista animaatioista, häikäisevä ja kekseliäs mielikuvitus tai hahmot, jotka jäävät mieleen loppuiäksi. Useimmille nuo kaikki pitävät paikkansa – mutta Disneystä on jo pitkään liikkunut myös toinen, pimeämpi tai ainakin salaperäisempi puoli: sitkeä huhu, jota ei ole koskaan vahvistettu.

Kun katsoo taaksepäin joidenkin hahmojen hurjia muotoiluja ja kohtauksia elokuvista kuten paljon puhutusta “fantasia”, on helppoa ajatella, että taustalla olisi ollut jonkinlaista päihteiden käyttöä. Siis se posliinihahmojen tanssikohtaus, jossa sienet vilisevät – jos se ei kuulosta viittaukselta taikasieniin , meidän kaikkien kannattaa vilkaista peiliin vähän rehellisemmin. Luovan tiimin jäsenten on pitkään arveltu kokeilleen psykoaktiivisia aineita, joten olisiko todella kaukaa haettua, että myös Walt olisi sortunut samaan? Puhummeko kiistattomista faktoista vai vuosikymmenten juoruketjuista ja rikkinäisestä huhupuheesta?

Jotta väitettä voisi arvioida, pitää ensin ymmärtää, mikä Disneyä oikeasti motivoi. Häntä pidetään usein animaatioelokuvan pioneerina, ja uransa aikana hän tuotti yli 650 elokuvaa tai lyhytfilmiä – vuosikymmenten mittaisella uralla. Hän ei viihtynyt paikallaan: jo vuonna 1932 hän oli ensimmäisten joukossa tekemässä tuotantoa Technicolorilla, kun muut eivät edes halunneet harkita ideaa. Disneylle kyse oli ennen kaikkea uuden oppimisesta ja innostavista kokeiluista. Hän katsoi jatkuvasti eteenpäin ja testasi uusia tapoja, joten ei ole ihme, että elokuvat kuten “Fantasia” nähdään usein aikaansa edellä olevina. Onko se puhtaan visionäärisyyden tulosta – vai oliko mukana psykoaktiivisten aineiden, kuten meskaliinin, vaikutusta? Ja ennen kaikkea: miten luonnossa esiintyvä aine kuten Meskaliini, jota löytyy peyote-kaktuksesta, olisi voinut päätyä Waltin käsiin?

Paul Laffoleyn kirjeessä – Laffoley oli yhdysvaltalainen visionäärinen taiteilija – hän väittää, että Walt Disney olisi todella käyttänyt hallusinogeenistä meskaliinia. Laffoleyn mukaan Walt järjesti haastattelun Josef Albersin kanssa selittääkseen “animaation uuden alan taiteellisia seurauksia”. Albers oli tuolloin Black Mountain Collegen taiteellinen johtaja. Josef ei kuitenkaan innostunut Disneyn lähestymisestä, vaan torjui tämän pitäen Disney-vision “söpöyttä” lähinnä huvittavana. Tämän jälkeen Walt kohdisti huomionsa opiskelijoihin, jotta voisi vaikuttaa heihin suoremmin ja edistää animaatiohankkeitaan. Juuri opiskelijoiden kanssa käydyissä kohtaamisissa hän Laffoleyn mukaan sai kuulla, että nämä käyttivät kesälomillaan Chihuahuassa Pohjois-Meksikossa meskaliinia innokkaasti. Laffoleyn väite on, että tämä toimi sysäyksenä, jonka jälkeen Waltista tuli itsekin säännöllinen käyttäjä. Kyse on tietenkin yhden ihmisen kertomuksesta, eikä Laffoleyn valitettavan poismenon vuoksi asiaa ole helppo selvittää enempää.

Voisiko siis olla, että kyse onkin katsojien tulkinnasta – ja siitä ajasta, jolloin elokuvat julkaistiin? Otetaan “Fantasia” esimerkiksi: elokuva julkaistiin teattereissa uudelleen 1960-luvulla, kun se ei alkuperäisellä kierroksellaan onnistunut houkuttelemaan aikuista yleisöä. Kuusikymmentäluvulla haettiin uusia kokemuksia, ja psykoaktiiviset aineet sekä niiden tarjoamat vaihtoehtoiset todellisuudet olivat voimakkaassa nosteessa. Tuolloin joukot uuden ajan nuoria saattoivat vetää pilveä tai lähteä tripille ja mennä katsomaan Waltin uusinta uusintaesitystä. Kun elokuva on vieläpä niin selvästi aikaansa edellä – klassisen musiikin kokonaisuus yhdistettynä visuaaliseen, animoituun tulkintaan – sen katsominen päihtyneenä voi helposti synnyttää tunteen, että myös itse elokuva on tehty päihtyneenä.

On kiistatonta, että “Fantasia” ja Waltin luomat hahmot olivat aidosti omaperäisiä. Aikana, jolloin animaatioelokuva oli vielä lapsenkengissään, hän oli sekä tekniikassa että tarinankerronnassa edelläkävijä. Voimmeko mennä pidemmälle ja todeta varmasti, että hänen työnsä taustalla oli aineiden, kuten meskaliinin, vaikutus? Valitettavasti emme. Vaikka on useita lähteitä ja viitteitä, jotka sijoittavat Disneyn tilanteisiin, joissa meskaliinin käyttö olisi voinut olla mahdollista, sekä spekulaatiota siitä, että hänen luova tiiminsä kokeili psykoaktiivisia aineita, mitään varmaa ei ole. Toisin kuin nykyään, jolloin päihteiden käyttö usein tallentuu ja päätyy someen kaikkien nähtäväksi, Waltin aikakaudella sellaista todistusaineistoa ei käytännössä voinut syntyä. Toistaiseksi meidän on tyydyttävä nauttimaan elokuvista niin kuin ne on tarkoitettu koettaviksi – olipa taustalla meskaliinin kaltaisia aineita tai ei. Mutta se sienikohtaus…

Adam Parsons

Adam Parsons on Zamnesian pitkäaikainen työntekijä sekä kokenut kannabisjournalisti, copywriter ja kirjailija. Hän käsittelee laajaa aihekirjoa CBD:stä psykedeelisiin ja kaikkea siltä väliltä, ja tuottaa blogitekstejä ja oppaita sekä tutustuu jatkuvasti laajenevaan tuotevalikoimaan.

Lue koko esittely