8.7 out of 10 based on 78036 arvostelut
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
Sieniannoslaskuri
Ohje
Yhdysvallat
3 min
Mitä ovat perinnelajikkeet kannabiksessa?
Landrace-lajikkeet ovat kannabiskantoja, jotka ovat kotoisin tietyiltä maailman alueilta ja kehittyneet paikallisiin olosuhteisiin. Heirloom-lajikkeet taas ovat alkujaan lähtöisin omalta seudultaan, mutta ne on siirretty kasvatettaviksi muualle maailmaan ja pidetty elossa sukupolvelta toiselle. Jatka lukemista ja ota selvää, mikä tekee heirloom-kannabiksesta erityisen.
Termillä "heirloom" viitataan johonkin arvokkaaseen, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle. Kasveista puhuttaessa sillä tarkoitetaan usein perinnelajikkeita, jotka ovat säilyneet muuttumattomina vähintään useiden vuosikymmenten ajan. Tällaisia lajikkeita arvostetaan niiden puhtaiden ominaisuuksien ja pitkän historian vuoksi – mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa kannabiksen kohdalla?
MIKÄ ON PERINNEKANNABIS?
Kannabiksen maailmassa heirloom-lajikkeilla tarkoitetaan kantoja, jotka ovat olleet olemassa sukupolvien ajan. Niitä pidetään geneettisesti “puhtaina”, koska niitä ei ole risteytetty muiden lajikkeiden kanssa. Ne ovat kehittyneet avoimen, luonnollisen pölytyksen kautta – tuulen, eläinten ja myös ihmisten vaikutuksesta.
Kuten monien muidenkin kasvien kohdalla, kannabiksen genetiikkaa on vuosien varrella muokattu tuottamaan tarkemmin tiettyjä ominaisuuksia, kuten väriä, korkea THC-taso ja parempi vastustuskyky tuholaisia vastaan. Heirloom-lajikkeet ovat käytännössä näiden uudempien, modernien lajikkeiden edeltäjiä. Siksi ne ovat yleensä lähes täysin sativa- tai indica-dominantteja.
Heirloom vs. landrace-kannabis: hienovaraiset erot
Heirloom- ja landrace-lajikkeiden ero on pitkälti käytännön järjestelyissä. Landrace-lajikkeet syntyvät luonnostaan tietyillä alueilla eri puolilla maailmaa. Kuten heirloom-lajikkeissakin, niiden genetiikkaa ei ole koskaan risteytetty muiden lajikkeiden kanssa. Siksi niitä pidetään tietyn alueen “alkuperäisinä” tai endeemisinä lajikkeina.
Heirloom-kannabis puolestaan kasvatetaan siemenistä, jotka on kerätty niiden luonnolliselta kasvualueelta ja kuljetettu kasvatettavaksi muualle. Toisin sanoen heirloom-lajikkeet ovat käytännössä landrace-lajikkeita – vain uudessa kasvuympäristössä.
Maailmassa on neljä maantieteellistä aluetta, joita pidetään landrace-kannabislajikkeiden tärkeimpinä lähtöpaikkoina: Etelä-Aasia, Afrikka, Etelä-Amerikka ja Keski-Aasia.
Etelä-Aasiasta peräisin oleviin landrace-lajikkeisiin kuuluvat Aceh, Kambodžalainen, nepalilainen ja ehkä kaikkein tunnetuimpana thaimaalainen. Thai-landrace nousi suureen maineeseen, kun amerikkalaissotilaat käyttivät sitä Vietnamin sodan aikaan – ja myöhemmin kannabiksen jalostajat hyödynsivät sen energisoivia vaikutuksia.
Afrikkalaiset landrace-lajikkeet ovat arvostettuja voimakkaista sativa-vaikutuksistaan. Tällaisia ovat muun muassa Durban Poison, Swazi Gold ja Red Congolese. Durban Poison tunnetaan laajasti yhtenä markkinoiden puhtaimmista sativa-lajikkeista.
Keski-Aasian landrace-lajikkeet ovat lähtöisin Hindu Kush -vuoristosta, joka sijaitsee Afganistanin, Pakistanin ja Kiinan rajaseudulla. Tältä alueelta ovat peräisin esimerkiksi Hindu Kush, Afghani Kush ja puhdas afgaani. Nämä lajikkeet tunnetaan puhtaista indica-vaikutuksistaan, sitkeydestään luonnonoloissa sekä kyvystään tuottaa legendaarisen laadukasta hasista ja kifia.
Etelä-Amerikassakin on runsaasti landrace-lajikkeita, vaikka joidenkin asiantuntijoiden mukaan osa niistä on tosiasiassa heirloom-lajikkeita, jotka on tuotu alueelle, kasvatettu siellä ja ajan myötä alettu mieltää paikallisiksi. Näitä lajikkeita yhdistää usein korkea THC-pitoisuus ja energisoiva “pärinä”. Tunnettuja esimerkkejä ovat Acapulco Gold, Colombian Gold ja Panama Red.
Mistä heirloom-kannabislajikkeet ovat peräisin?
Kuten aiemmin todettiin, perinnelajikkeita kuljetettiin niiden alkuperäisiltä kasvualueilta muualle maailmaan viljeltäviksi. Vaikka merkittävä osa tästä työstä ajoittuu 1960–70-luvuille, landrace-lajikkeita siirrettiin uusiin paikkoihin itse asiassa jo paljon ennen sitä.
Intiasta Amerikkaan ja Karibialle matkustaneet toivat todennäköisesti mukanaan landrace-tyyppisiä kannabiksen siemeniä. Uskotaan myös, että palvelusväki vei isännilleen Amerikkaan kannabiksen siemeniä muiden tavaroiden ohella. Varhaisista perinnelajikkeista kertova historia on kuitenkin melko hämärän peitossa, minkä vuoksi suuri osa perinnelajikkeiden kehityksestä liitetään 1960–70-lukujen matkailijoihin.
Hippialakulttuurin vakiintuessa marihuanan käyttö alkoi länsimaissa saada aiempaa enemmän hyväksyntää. 1950-luvun puolivälistä 1970-luvulle muodostui länsieurooppalaisten ja Kaakkois-Aasian välille suhteellisen turvallinen matkareitti. Reitti tunnettiin nimellä Hippipolku, ja se kulki pääasiassa Afganistanin, Iranin, Pakistanin, Intian ja Nepalin kautta.
Hippipolkua pidettiin eräänlaisena ”vaihtoehtoisena turismina” etenkin sen karuuden ja edullisuuden vuoksi. Reittiä kulkeneet hippimatkailijat keräsivät järjestelmällisesti kannabiksen siemeniä matkan varrelta ja toivat ne mukanaan takaisin länteen. Toiminta oli niin laajaa, että reitti alkoi saada myös lempinimen ”hasispolku”.
Lopulta moni näistä siemenistä päätyi Havaijin ja Pohjois-Kalifornian legendaaristen kasvattajien käsiin. Havaijin hedelmällinen maaperä ja ilmasto sopivat erinomaisesti päiväntasaajan seuduilta peräisin oleville lajikkeille, kuten Thaimaasta, Intiasta ja Vietnamista tulleille. Pohjois-Kaliforniassa taas hieman viileämpi ilmasto osoittautui loistavaksi erityisesti Kush-vuoriston alueelta lähtöisin oleville lajikkeille.
Mitä hyötyä perinnelajikkeisesta kannabiksesta on?
Perinnelajikkeiden kasvattamisen ja polttamisen suurin etu on, että pääset nauttimaan niiden puhtaista, muokkaamattomista geeneistä.
Kannabiksen kasvatuksessa perinnelajikkeiden ja maatiaislajikkeiden (landrace) geneettinen puhtaus tekee niistä erityisen vakaita risteytystä varten. Nykyaikaisten hybridien risteyttäminen voi sen sijaan tuottaa arvaamattomia lopputuloksia: kahden vastakkaisen lajikkeen yhdistelmä ei useinkaan asetu tasan 50/50, vaan jälkeläisestä tuleekin helposti joko indica- tai sativa-voittoinen. Perinnesiemenistä syntyvät kasvit muistuttavatkin yleensä selvästi enemmän “vanhempiaan” kuin hybridisiemenistä kasvatetut.
Lisäksi perinnelajikkeissa ja maatiaislajikkeissa on usein luonnollisempi kannabinoidien tasapaino kuin moderneissa lajikkeissa. Tämä johtuu siitä, että monia nykyisiä lajikkeita on jalostettu tuottamaan poikkeuksellisen korkeita THC-pitoisuuksia. Samalla muiden kasvissa tavallisesti esiintyvien kannabinoidien ja terpeenien määrät — CBD mukaan lukien — voivat jäädä pienemmiksi. Siksi perinnelajikkeita ja maatiaislajikkeita pidetään yleisesti modernia hybridikantaa puhtaampina ja luonnollisempina.
