Onko Longbottom Leaf LOTR:ssa pilveä?

Vuosien ajan yksi kysymys on huvittanut Taru sormusten herrasta -yleisöä hiljaisesti: polttelevatko Kontuun hobitit ja Gandalf muka rennosti pilveä? Tunnelmaa on vaikea kiistää: piipunpolttokohtaukset huokuvat levollisuutta, Bilbo puhaltelee savurenkaita kuistillaan, Merry ja Pippin löytävät riemuiten Isengardista kokonaisia tynnyreitä tavaraa, ja Saruman jopa väittää Gandalfin muuttuneen siitä henkisesti turtuneeksi.

Teoria on lähtenyt elämään verkossa, etenkin elokuvatrilogian fanien keskuudessa, ja osa epäilee Tolkienin ujuttaneen fantasiaansa jotain laittomampaa. Mutta onko sille oikeasti mitään näyttöä? Vai onko kyse vain siitä, että nykykatsojat tulkitsevat tuttujen viittausten kautta vanhempaa, viattomampaa tapaa?

Jos asiaan haluaa kunnon vastauksen, pitää sukeltaa tarujen taustaan ja ennen kaikkea siihen, mitä Tolkien todella kirjoitti. Elokuvien visuaalinen sävy jättää tilaa tulkinnoille, mutta kirjat ovat yllättävän tarkkoja.

Miten Longbottom Leafiä käytetään Taru sormusten herrasta -teoksessa?

Piippuyrtti näkyy Tolkienin teoksissa tämän tästä – erityisen usein hobittien käsissä (ja piipuissa). Ensimmäisen kerran se tulee vastaan Hobitissa, kun Bilbo Reppuli nauttii rauhallisesta hetkestä ja uppoutuu ajatuksiinsa juuri ennen Gandalfın yllättävää saapumista.

Sama sävy jatkuu läpi Taru sormusten herrasta -kertomuksen. Frodo, Sam, Merri ja Pippin polttavat useaan otteeseen. Kun tarina synkkenee, piippuyrtistä tulee heille lähes nostalginen lohtu – muistutus Kontusta ja maailmasta, johon sota ja varjot eivät vielä ulotu.

Ehkä kuuluisin kohtaus on Kahdessa tornissa, kun Merri ja Pippin Isengardin taistelun jälkeen törmäävät Orthancin raunioissa tynnyreihin kätkettyyn piippuyrttiin. Kaiken sekasorron keskellä he löytävät turvaa tästä tutusta Kontun vientituotteesta. Kuva on vahva: kaksi hobbittia nauramassa ja polttamassa piippua keskellä tuhoutunutta linnoitusta – ikään kuin uhmaten ympäristönsä synkkää tunnelmaa.

Tapa ei kuitenkaan kuulu vain hobeille. Gandalfia näkee harvoin ilman piippua, ja myös Aragornin kerrotaan toisinaan sytyttävän. Piippuyrtillä on Keski-Maassa selvä oma kulttuurinen asemansa. Lajikkeitakin on useita: Old Toby, Southern Star ja Longbottom Leaf – kaikki kasvatettu Eteläneljänneksessä. Parhaimman sanotaan tulevan Longbottomin kylästä, jossa viljelyä on hiottu sukupolvien ajan.

Tolkien liitti Kuninkaan paluun liitteeksi jopa lyhyen esseen “Concerning Pipe-weed”, jossa sen historiaa avataan tarkemmin. Tekstin mukaan piippuyrtti tuli Kontuun ensimmäisenä Longbottomin Tobold Hornblowerin mukana jossain vaiheessa kolmannen ajan vuotta 2670. Suosio levisi nopeasti, ja siitä tuli olennainen osa hobittien elämää.

Mitä Longbottom Leaf oikeastaan on?

Vaikka ajatus Keski-Maan marihuanasta on huvittanut monia lukijoita, Tolkien teki piipputupakan luonteesta varsin selväksi. Hobitissa aineesta puhutaan suoraan tupakkana. Ja Taru sormusten herrassa Tolkien viittaa siihen nimellä Nicotiana – sama suku, jota käytetään myös oikean maailman tupakkakasvien tieteellisessä luokittelussa.

Tämä vie tekstistä suurimman osan tulkinnanvarasta. Tolkien ei useimmissa muissa yhteyksissä nojaa moderniin kasvitieteelliseen luokitteluun (Keski-Maan kasveilla on yleensä omat, keksityt nimensä), mutta tupakan kohdalla hän tekee poikkeuksen. Tarkoitus oli, että lukija ymmärtää: kyse ei ole salakielisestä viittauksesta mihinkään “vahvempaan”, vaan jostain tutusta ja ristiriidattomasta.

On myös hyvä huomata, ettei Tolkienin maailmassa tupakointia kuvata haitallisena tai holtittomana tapana. Se liittyy usein viisauden hetkiin, rauhoittumiseen ja yhdessäoloon. Olipa kyse Bilbon omasta hiljaisesta hetkestä tai siitä, kun Gandalf ja Théoden jakavat piipun taistelun jälkeen, lehti yhdistyy levollisuuteen – ei kaaokseen.

Silti siihen kohdistuu tietynlaista kunnioitusta. Erityisesti Longbottom Leaf on arvostettua. Sarumanin varastot Isengardissa ovat sitä kummallisen täynnä, mikä saa Gandalfin huomauttamaan, että Saruman on saattanut kehittää henkilökohtaisen mieltymyksen Shiren satoon. Ehkä se on hienovarainen merkki hänen piilevästä kateudestaan – tai pieni pahe, joka elää hiljaa hänen kasvavan pimeytensä rinnalla.

Onko Longbottom Leaf elokuvissa weed?

Siinä missä Tolkienin tekstissä raja vedetään melko selvästi, Peter Jacksonin elokuvasovituksessa sävy jää tarkoituksella tulkinnanvaraisemmaksi. Elokuvissa termiä “piippuyrtti” ei koskaan selitetä auki. Nicotianaan tai tupakkaan ei viitata lainkaan, vaan asia jätetään avoimeksi, jotta nykykatsoja voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Tämä epämääräisyys tuntuu harkitulta. Mieti kohtauksia, joissa piippuyrttiä poltetaan: tempo hidastuu, tunnelma on leikkisä ja hieman nautiskeleva; hahmot puhaltavat savua ulos liioitellun helpottuneina; jutustelu muuttuu uneliaan haaveilevaksi. Ja sitten käsikirjoituksessa on paljastava repliikki: Saruman sanoo Gandalfille elokuvassa Sormuksen ritarit, “Rakkaus puolikkaiden lehteen on selvästi hidastanut mieltäsi.” Se lausutaan halveksuen ja kuulostaa lähes siltä kuin moitteelta ihmiselle, joka on ottanut muutaman hatsin liikaa.

Lisäksi Merry ja Pippin käyttäytyvät Isengardin ryöstelyn jälkeen varsin puhuvasti. He ovat rennot ja hieman hihittelevät, syövät, polttavat ja nauravat estottomasti. Vaikka he eivät ole selvästi “pilvessä”, heidän olotilansa on kiistatta muuttunut. Juuri tällaiset hetket jättävät tilaa tulkinnoille – etenkin modernille yleisölle, jolle kannabiskulttuuri on tutumpaa kuin 1900-luvun alun englantilainen piipunpolttoperinne.

Jackson ja hänen käsikirjoittajansa ymmärsivät todennäköisesti, että tämä monimielisyys viihdyttää faneja. Kun tupakkaa ei mainita suoraan, katsoja saa lukea kohtauksiin sen, mitä haluaa – ilman että elokuva ottaa kantaa suuntaan tai toiseen.

Käyttikö Tolkien kannabista?

Ei ole mitään näyttöä siitä, että J.R.R. Tolkien olisi käyttänyt kannabista tai edes kokeillut sitä. Hänen elämäntapansa, sellaisena kuin se käy ilmi kirjeistä ja elämäkerroista, viittaa mieltymykseen yksinkertaisiin nautintoihin: teehen, olueen, kävelyihin ja piippuun. Tolkien poltti piippua suurimman osan elämästään, ja hänen suhteensa tupakkaan on hyvin dokumentoitu.

Vielä olennaisempaa on se, että Tolkien arvosti syvästi perinteitä ja järjestystä. Hän rakensi Kontua pitkälti ensimmäistä maailmansotaa edeltävän maaseutu-Englannin kokemustensa varaan: maailma, jossa arjen pienet ilot, kylärutiinit ja leppeät tottumukset ovat keskiössä. Hobittien rakkaus piipputupakkaan heijastaa juuri tätä ympäristöä. Se on hiljaisen arvokkuuden symboli – ei kapinan.

Vaikka nykylukija saattaa yhdistää piipunpolton vahvempiin aineisiin, Tolkienille se oli täysin oman aikansa sosiaalisten normien mukaista. Mikään ei viittaa siihen, että ”piipputupakka” olisi ollut muuta kuin sitä, mitä hän itse sanoi sen olevan: tupakkaa.

Longbottom Leaf Taru sormusten herrasta -teoksessa: kunpa se olisi kannabista!

Vaikka Longbottom Leaf ei ole kannabista, sillä on silti erityinen paikka fanien sydämissä. Näet sen sitten rauhan, nostalgian tai vain Shiren omituisen tavan vertauskuvana, se tiivistää jotain olennaista Tolkienin maailmasta: ajatuksen siitä, että sodan ja pimeydenkin keskellä pienillä mukavuuksilla on merkitystä.

Kirjoissa asiasta ei ole epäilystäkään – kyse on tupakasta. Elokuvissa tunnelmaa kuitenkin hienosäädetään niin, että tulkinnanvaraa jää. Kohtaukset ovat täynnä lämpöä ja charmia, ja tämä pieni epäselvyys on lähes varmasti osa koko vitsiä. Jos katsoja haluaa kuvitella Gandalfille jotain vahvempaa kuin tavallista piipputupakkaa, elokuvat eivät varsinaisesti estä sitä. Niinpä, vaikka kyse ei teknisesti ole pilvestä, itse kysymyksestä on tullut osa fanikulttuuria. Ja ehkä se sopii: Keski-Maa on valtava, kerroksellinen ja yksityiskohtia pullollaan.

Max Sargent

Max on kirjoittanut yli vuosikymmenen ajan ja siirtynyt viime vuosina kannabis- ja psykedeeliaiheiseen journalismiin. Hän on kirjoittanut muun muassa Zamnesialle, Royal Queen Seedsille, Cannaconnectionille, Gorilla-siemenille, MushMagicille ja muille, ja hänellä on kokemusta alan monipuolisista osa-alueista.

Lue koko esittely