Epäonnistuva huumeiden vastainen sota – yhteenveto

Huumeiden vastaisen sodan vaikutuksia – ja epäonnistumista – ei voi ymmärtää ilman, että hahmottaa Yhdysvaltojen muuttuneen suhteen psykoaktiivisiin aineisiin. Siksi historiaa on hyödyllistä tarkastella kahtena hyvin epäsymmetrisenä jaksona: aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa ja aikaa sen jälkeen.

Monilla Yhdysvaltojen alkuperäiskansoilla oli ja on edelleen pyhä yhteys paikallisiin kasveihin, myös psykoaktiivisiin kuten kannabikseen, peyoteen ja sieniin. Niillä oli – ja on yhä – keskeinen rooli hengellisissä ja yhteisöllisissä seremonioissa sekä arjen käytännöissä.

Kolonisaation jälkeen ja koko 1800-luvun ajan suhtautuminen huumeisiin oli varsin sallivaa. Vaikka esimerkiksi oopiumin viihdekäyttö tunnettiin, heroiinia käytettiin hengitystievaivojen hoitoon, kokaiini oli Coca-Colan luonnollinen ainesosa ja morfiinia määrättiin lääkärin vastaanotolla rutiininomaisesti kivunlievitykseen.

Verotuksesta kieltolakiin

Yhdysvaltojen huumeisiin liittyvän historian jälkimmäinen puolisko kytkeytyy itse ensimmäiseen maailmansotaan yllättävän vähän. Paljon suurempi vaikutus oli raittiusliikkeellä ja sitä seuranneella kieltolailla.

1900-luvun vaihteessa osavaltiot alkoivat ottaa käyttöön huumeita koskevia veroja tai rajata niiden käytön vain lääketieteellisiin tarkoituksiin. Siksi vaikka vuoden 1909 Smoking Opium Exclusion Act kielsi oopiumin polttamisen, sitä sai yhä lääkekäyttöön.

Vuonna 1914 kongressi sääti Harrison Act -lain, jonka tarkoituksena oli valvoa ja verottaa kokaiinin ja opiaattien tuotantoa, maahantuontia ja jakelua. Vuonna 1917 alkoholin kieltäminen tuli nopeasti perässä, kun kongressi hyväksyi 18. lisäyksen perustuslakiin sekä National Prohibition Act -lain (tunnetaan myös nimellä Volstead Act).

Marihuanan verolaki

Vuosina 1917–1933 kieltolakia valvottiin tiukasti, ja sen myötä huumeisiin alettiin suhtautua yhä vahvemmin uskonnollisen ja moraalisen paheksunnan kautta. Tilannetta pahensi se, että moni ensimmäisestä maailmansodasta palaava sotilas sai vammoihinsa morfiinia, mikä johti huumeriippuvuuden jyrkkään kasvuun.

Kun Federal Bureau of Narcotics perustettiin vuonna 1930 ja käyttöön otettiin Uniform State Narcotic Drugs Act, käynnistyi uusi aalto yrityksiä säädellä ja verottaa huumausaineiden väärinkäyttöä — ainakin väitetysti riippuvuuden torjumiseksi. Linjaa vahvisti Yhdysvaltojen ensimmäinen kannabista koskeva laki vuonna 1937. "Marihuana Tax Act" määräsi veron kannabiksen, hampun ja marihuanan myynnille, mutta ei tehnyt marihuanan hallussapidosta tai käytöstä itsessään rikosta.

Miten Yhdysvallat sitten siirtyi verrattain lepsuista huumelaeista nykyiseen ankaraan ja rankaisevaan järjestelmään? Syy kohdistuu usein yhteen mieheen: presidentti Richard Nixoniin.

Sotaan huumeita vastaan johtaneet rumat syyt

Kun Nixon astui virkaan vuonna 1969, Yhdysvallat oli yhä syvällä pitkittyneessä Vietnamin sodassa. Maa toipui edelleen JFK:n murhasta (1963) sekä hänen veljensä Robertin murhasta (1968). Ilmapiiriä leimasivat laajamittaiset protestit ja yhteiskunnallinen levottomuus.

Nixon voitti vaalit poikkeuksellisen niukasti ja tähtäsi uudelleenvalintaan vuonna 1972. Vuonna 1971 hän julisti huumeriippuvuuden kansalliseksi hätätilaksi. Kun ongelma kehystettiin “huumesodaksi”, presidentti pystyi pyytämään 84 miljoonaa dollaria “hätätoimiin”. Todellisuudessa huumesota oli kuitenkin muutakin kuin reaktio riippuvuuteen.

Se oli ennen kaikkea tehokas poliittinen väline. Viihdekäyttö oli erityisen yleistä kahdessa ryhmässä: sodanvastaisessa vasemmistossa ja mustien yhteisöissä. Kumpikaan ei seisonut Nixonin takana, ja huumesota tarjosi hallinnolle keinon iskeä poliittisia vastustajia vastaan ja samalla mustamaalata heitä julkisuudessa.

Tämä ei ole salaliittoteorioiden maailmaa. Toimittaja Dan Baumin vuonna 1994 tekemässä haastattelussa Nixonin sisäpoliittinen neuvonantaja John Ehrlichman kertoi suoraan, miksi hallinto tarvitsi huumesodan suojakilveksi.

"Tiesimme, ettemme voineet tehdä laittomaksi sitä, että on joko sodan vastainen tai musta. Mutta kun saimme yleisön yhdistämään hipit marihuanaan ja mustat heroiiniin ja sitten kriminalisoimme molemmat ankarasti, pystyimme hajottamaan nuo yhteisöt. Pystyimme pidättämään heidän johtajiaan, tekemään kotietsintöjä, hajottamaan heidän kokoontumisensa ja leimaamaan heidät ilta toisensa jälkeen iltauutisissa. Tiesimmekö valehtelevamme huumeista? Tietenkin tiesimme".

Tiesimmekö valehtelevamme huumeista? Tietenkin tiesimme".

Lopputulos? Nixon voitti vuoden 1972 vaalit murskaluvuin.

Toimenpiteet huumeiden käytön ja kaupan hallitsemiseksi

Nixonin huumepolitiikka toi mukanaan tiukat lait, ankarat rangaistukset viihdekäytöstä sekä erikoistuneiden valvonta- ja toimeenpanoelinten perustamisen. Tämä linja määritti paitsi Yhdysvaltojen sisäisen huumepolitiikan myös sen, miten maa alkoi ohjata ja vaikuttaa muiden valtioiden ratkaisuihin.

Huumeiden vastainen politiikka Yhdysvalloissa

Controlled Substances Act (CSA) hyväksyttiin vuonna 1970, ja sen myötä huumausaineet jaoteltiin viiteen eri luokkaan eli niin sanottuihin aikatauluihin (Schedule I–V). Luokitus perustuu siihen, millaista lääketieteellistä käyttöä aineella on, sekä siihen, kuinka suuri väärinkäytön riski siihen liittyy.

Ylin luokka, Schedule I, on varattu aineille, joita pidetään kaikkein koukuttavimpina ja joilla katsotaan olevan vähiten lääketieteellistä hyötyä. Tähän luokkaan sijoitettiin muun muassa heroiini, LSD, MDMA ja kannabis. Alin luokka, Schedule V, sisältää puolestaan esimerkiksi kodeiinia sisältäviä yskänlääkkeitä.

Kesäkuuhun 1971 mennessä Nixon oli kasvattanut merkittävästi liittovaltion rahoitusta huumevalvonnasta vastaaville viranomaisille. Rangaistuksia kiristettiin: käyttöön tulivat esimerkiksi pakolliset vankeusrangaistukset huumerikoksista, ja samalla perustettiin Special Action Office for Drug Abuse Prevention. Vuonna 1973 Nixon toi mukaan myös Drug Enforcement Administrationin (DEA).

Koko 1980-luvun ajan sekä Ronald Reaganin ja George H.W. Bushin presidenttikausilla huumeiden käyttöä paheksuva ja rikoksentekijöitä ankarasti rankaiseva linja jatkui. Reaganin Comprehensive Crime Control Act vuodelta 1984 käytännössä lopetti laajamittaisen kannabiksen viihdekäytön ja käynnisti pakolliset minimirangaistukset sekä siviilioikeudelliset omaisuuden takavarikoinnit. Vuosien 1980–1984 välillä FBI:n huumevalvontayksiköiden toimintabudjetti nousi 8 miljoonasta dollarista 95 miljoonaan dollariin.

ONDCP (Office of National Drug Control Policy) perustettiin vuonna 1988, ja se käynnisti vuonna 1989 National Youth Anti-Drug Media Campaign -kampanjan. Sekä presidentti Bushin että presidentti Clintonin tukema ONDCP:n johtajatehtävä luotiin ja myöhemmin nostettiin ministeritasolle. Viraston rahoitus vahvistettiin Treasury and General Government Appropriations Act -lailla vuonna 1998.

OPERAATIOT ULKOMAISSA

Vaikka Nixon vakuutti haluavansa rajata Yhdysvaltojen osallistumista ulkomaisiin konflikteihin, ajatus ”huumeiden sodasta” toimi käytännössä kätevänä savuverhona Yhdysvaltojen sotilaallisille ja puolisotilaallisille operaatioille. Kun Yhdysvallat toimi muissa maissa huumeiden vastaisen taistelun nimissä, liikkeelle lähti valtavia määriä ulkomaanapuun varattua rahaa, kalustoa, koulutusta ja joukkoja. Tämä vaikutti maiden sisäpolitiikkaan ja auttoi torjumaan vasemmistolaisia kapinaliikkeitä.

Myös CIA on saanut osakseen kovaa arvostelua väitteistä, joiden mukaan se olisi ollut osallisena huumekaupassa. On esitetty, että virasto olisi kuljettanut tai mahdollistanut huumeiden salakuljetusta 1960-luvun alusta aina 2000-luvulle asti. Syytöksiin kuuluu muun muassa heroiinikauppa niin kutsutulla Kultaisella kolmiolla sekä huumekauppaa harjoittaneiden verkostojen pyörittäminen Meksikossa, Hondurasissa, Nicaraguassa, Panamassa ja Venezuelassa.

Huumeiden sodan vaikutukset

Huumeiden vastainen sota on aiheuttanut Yhdysvalloissa korjaamatonta vahinkoa – sekä maan sisällä että tieteellisen kehityksen kannalta.

Sosioekonomiset vaikutukset

Nixonin yritys kohdistaa toimet tiettyihin väestöryhmiin on johtanut mittavaan sosioekonomiseen epätasapainoon. Ilmiö jatkui 1990-luvulla, jolloin huumerikoksista annetut rangaistukset osuivat suhteettoman voimakkaasti mustiin yhteisöihin sekä pienituloisiin ryhmiin.

Pakollisten minimituomioiden poliittiset seuraukset ovat lisänneet yhä useampien nuorten, ei-valkoisten amerikkalaisten vangitsemista ja äänioikeuden menettämistä. Osavaltiosta riippuen tämä voi tarkoittaa jopa pysyvää oikeuden menetystä äänestää sekä heikentyneitä mahdollisuuksia koulutukseen, työhön ja asumiseen jo valmiiksi aliedustetuissa ryhmissä.

VAIKUTUS VERONMAKSJIIN

Harvardin taloustieteilijän Jeffrey A. Mironin vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan Yhdysvallat säästäisi arviolta noin 41,3 miljardia dollaria, jos niin sanottu huumesota lopetettaisiin. Kun tarkastellaan valvonnan ja vankeinhoidon kustannuksia sekä laillisten huumeiden verotuksen tuomia hyötyjä, Miron arvioi myös, että verotulot voisivat kasvaa jopa 46,7 miljardia dollaria.

Kasvattajaan kohdistuvat vaikutukset

Yhdysvaltojen pyrkimyksillä estää huumeiden maahantuonti ja käyttö on ollut maailmanlaajuisesti valtava vaikutus viljelijöiden toimeentuloon. Etelä-Amerikassa esimerkiksi kokanlehteä on perinteisesti käytetty hengellisissä rituaaleissa sekä lääkinnällisiin ja ravitsemuksellisiin tarkoituksiin. Silti Yhdysvaltojen kokaviljelmien hävittämispolitiikkaa toteutettiin tarjoamatta viljelijöille vaihtoehtoista viljelykasvia, ja toimeenpanoon osallistui Yhdysvaltain armeija. Seurauksena monet viljelijät jäivät ilman ruokaa, tuloja ja mahdollisuuksia rakentaa tulevaisuutta.

Huumeiden vastainen sota: täydellinen epäonnistuminen?

Huumeiden kieltolain tehottomuutta ei voi liioitella — ja sen seuraukset näkyvät raskaasti monissa yhteiskunnissa. Kieltolinja ei ole juuri vaikuttanut huumeiden maailmanlaajuiseen saatavuuteen, mutta se on heikentänyt ihmisoikeuksia, kansainvälistä turvallisuutta, kansallista kehitystä ja kansanterveyttä.

Ytimekkäästi: huumeiden vastainen sota on täydellinen epäonnistuminen. Se ei lisää yhteiskunnan terveyttä tai turvallisuutta — päinvastoin, se pahentaa tilannetta.

Pohjimmiltaan epäonnistuminen johtuu siitä, että riippuvuuden hoitoon on panostettu liian vähän, ja rasismi on läpäissyt järjestelmää. Kun valtaosa rahoituksesta ohjataan valvontaan ja rankaisemiseen, liittovaltion hallinto ei ole kyennyt tarjoamaan riittäviä hoitopalveluja tai uskottavaa, toimivaa tapaa vähentää huumeiden käyttöä.

Euroopassa suunta on kuitenkin alkanut muuttua järkevämpään päin. Kun painopiste siirretään vastuullisuuteen ja haittojen vähentämiseen, huumeiden käytön kielteisiä vaikutuksia voidaan vähentää merkittävästi.

Alankomaissa huumeiden käyttöä ei nähdä ensisijaisesti oikeudellisena kysymyksenä. Rangaistusten sijaan valtio on avannut keskuksia, joissa käyttäjät voivat asioida puhtaissa ja turvallisissa olosuhteissa. Tuloksena kuolleisuus on laskenut ja virusten, kuten HIV:n ja C-hepatiitin, leviäminen on vähentynyt. Myös Saksa, Espanja, Kanada ja Norja ovat käynnistäneet vastaavia hankkeita — merkki siitä, että tapa ajatella huumeista on muuttumassa.

Sen sijaan, että miljardeja käytettäisiin hyödyttömiin rangaistuksiin, on korkea aika vaatia huumeiden vastaisen sodan lopettamista ja suunnata katse tulevaisuuteen, jossa huumeiden käyttöön suhtaudutaan vastuullisesti, tietoisesti ja rauhanomaisesti.

Steven Voser

Steven Voser on itsenäinen kannabisjournalisti, jolla on yli kuuden vuoden kokemus kirjoittamisesta kaikesta kannabikseen liittyvästä: miten sitä kasvatetaan, miten siitä saa parhaan irti sekä millainen on alan nopeasti kasvava liiketoiminta ja sitä ympäröivä hämärä oikeudellinen kenttä.

Lue koko esittely